Didi menee yksin metsään ja katsoo hiljaa yhtä isoa puuta.
Vähitellen hän oppii, miten puu tuottaa raikasta ilmaa ja mitä kaadetun puun rungossa piileksii.
Tämä on Didin metsäpäiväkirja, joka päättyy kiitokseen puulle.
Hetki, kun otan ensimmäisen askeleen metsän rajalla
Otan yhden askeleen metsään, ja heti ilma maistuu aivan toiselta.
Tuoksu, jota en ole koskaan haistanut kaupungissa. Kostean mullan tuoksua, johon sekoittuu kevyt vihreyden vivahde — sellaista se on.
Levitän huomaamattani käteni ja vedän syvään henkeä. Nenänpääni viilenee, ja ajattelen: ah, miten ihanaa.
Tänään olen yksin. Tulin tänne ilman kavereita katsomaan rauhassa tätä metsää.
Jalkojen alla lehdet rapisevat. Pään yllä valo putoaa palasina lehtien lomasta.
Pysähdyin kaikkein suurimman puun alle
Lopulta pysähdyin kaikkein suurimman puun eteen.
Vaikka taivutan pääni niin pitkälle taakse kuin voin, latvaa ei näy. Ja runko on niin paksu, että kaksi kättäni eivät kaukaakaan riitä halaamaan sitä ympäri.
Painoin kämmeneni hiljaa karkeaa kaarnaa vasten. Karhea, viileä ja kova.
Mitähän salaisuuksia tämän sisällä on? Olenhan minä sellainen, joka ei voi vastustaa, kun jokin uteliaisuus iskee.
Avasin WAGZAK JUMP -sovelluksesta oppitunnin „Puut ovat todella arvokkaita". Halusin katsoa puuta läheltä.
Puu, joka hengittää sisään ja ulos
Näytöllä oleva puu hengittää hitaasti sisään ja ulos.
Se imee ilmassa leijuvaa hiilidioksidia — supsis — ja hiilen, joka siinä on, se tallentaa kauniisti ja huolellisesti runkoonsa.
Ja puhtaan hapen se puhaltaa taas ulos — huh.
Ahaa, puuhan tuottaa ilmaa!
Vedin vielä kerran syvään henkeä.
Sitähän juuri minä hengitän sisään — happea, jota tämä iso puu juuri puhalsi ulos. Aivan uskomattoman ihmeellistä.
Tästä syystä ilma maistui jo metsän reunalla niin erilaiselta.
Minunkin pulpettini oli alun perin puu
Puu ei anna meille ilmaa pelkästään silloin, kun se on elossa.
Selasin näyttöä eteenpäin, ja puu muuttui pulpetiksi, tuoliksi ja vieläpä veneeksi ja taloksi.
Niin sehän on: kotona oleva pulpettini ja tuoli, jolla istun joka päivä, ovat kaikki tehty puusta.
Kosken niihin joka ikinen päivä, mutta en ole kertaakaan ajatellut tätä. Kaikki nämä ovat olleet joskus puita, jotka elivät jossakin metsässä.
Onko puita lupa kaataa?
Tässä kohtaa minua hieman huoletti.
Jos kaadetaan puita ihan minkä sattuu ja tehdään niistä huonekaluja, eikö metsä mene tyhjäksi ja ilma huonommaksi?
Mutta näyttö näytti minulle vastauksen.
Kun puu vanhenee oikein paljon, sen kyky imeä hiilidioksidia ja tuottaa happea heikkenee vähitellen.
Siksi hyvin vanhat puut kaadetaan ja niitä käytetään, ja samaan paikkaan istutetaan taas uusi nuori puu.
Nuori puu kasvaa nopeasti, juo enemmän hiilidioksidia ja puhaltaa myös enemmän happea ulos.
Pelkkä kaataminen ei riitä, mutta jos kaadetaan ja samalla istutetaan ja hoidetaan, metsä voi itse asiassa muuttua terveemmäksi — niin se menee.
Pölkyn poikkileikkaukseen kätketty salaisuus
Mutta minne sitten menee kaikki se hiili, jonka puu on koko ikänsä kerännyt, kun se kaadetaan?
