Tämä on tarina Didin meriunesta.
Unessa Didi näkee kilpikonnan, joka on purrut muovinpalaa, ja ojentaa melkein kätensä kohti suloista sinirengasmustekalaa — hupsista!
Kun Didi herää, hän päättää ryhtyä oikeaksi merenvartijaksi.
Huh, käsi on tallella
„Huh… onneksi, käsi on aivan kunnossa."
Arvaa, mitä tein heti ensimmäisenä, kun avasin silmäni?
Katsoin sormenpäitäni.
Unessa olin juuri ojentamassa kättäni pientä, suloista sinistä mustekalaa kohti.
Silloin joku huudahti „Älä!" — ja havahduin unesta.
Sydän hakkasi. Oho, oliko tämä kaikki vain unta?
Halasin peittoa ympärilläni, makasin ihan hiljaa ja palautin vielä kerran mieleen meren, jossa juuri kävin.
Uni alkoi öljystä tahriintuneesta lokista
Uni avautui jollain rannalla.
Aallot kuulostivat niin raikkailta, että ajattelin „voi miten ihanan virkistävää!", kun pääni yläpuolella lokki räpisteli kuin ponnistellen.
Se löi siipiään, mutta liukui aina takaisin alas eikä saanut kunnolla nousua.
Kun menin lähemmäs, näin sen höyhenten olevan jotain tahmaista täynnä.
Meri on niin raikas, mutta miksi lokilla on näin vaikeaa?
Kun haaksirikkoutuneesta laivasta vuotaa öljyä ja se tarttuu höyheniin, linnun siivet käyvät raskaiksi eikä se enää lennä.
Jokin minussa värähti. Jos meri on tällainen pinnalla, mahtaako alla olla kaikki kunnossa?
Vetäisin syvään henkeä ja sukelsin meren alle.
Kaunis merenpohja — mutta kilpikonnan suussa…
Aluksi se oli aivan kaunista.
Vau, täällä on vielä ihan puhdasta!
Värikkäiden korallien välistä kalaparvet sujahtelivat vierestäni ja auringonsäteet kimaltelivat aaltojen tahdissa.
Olin juuri saanut huokaista helpotuksesta, kun…
Vähän edempänä näin kilpikonnan.
Sen suuhun oli jäänyt jotain ja näkyi, että se häiritsi sitä.
Uin lähemmäs ja näin sen olevan läpinäkyvä muovinpala.
Se oli varmaan luullut ohi ajelehtinutta muovipussia meduusaksi ja napannut sen kiinni.
Kuvitelkaa, miten epämukavaa sen on täytynyt olla…
Juuri kun sydäntäni puristi, paikalle ui sukelluspukuun pukeutunut pelastaja.
Hän kertoi auttavansa meren eläimiä.
Hän veti muovin varovasti pois kilpikonnan suusta — ja kilpikonna ui jälleen vapaana eteenpäin!
Huh, onneksi.
On niitä, jotka satuttavat merta, mutta myös niitä, jotka pitävät siitä huolta.
Mikä piileskeli kalan vatsassa
Uin vielä vähän eteenpäin, kun yhtäkkiä erään kalan vatsa näytti läpikuultavalta.
Sisällä oli täynnä pikkiriikkisiä jyväsiä.
Hupsis, ovatko nämä kaikki muovinpaloja?!
Käyttämämme ja heittämämme muovi hajoaa meressä pikkuruisiksi paloiksi.
Ne ovat niin pieniä, että niitä tuskin näkee, ja kalat luulevat niitä ruoaksi ja nielaisevat.
Päältä meri näytti kuin terveeltä, mutta sisältä se voi huonosti.
Käsi, joka päästää pienen ravun takaisin
Kauempana kalastusalus pyysi rapuja verkoilla.
Verkkoon tarttui mukaan myös ihan pikkuruisia vauvarapuja.
Hei, miten käy, jos otetaan noinkin pienet mukaan?
Katselin sydän pamppaillen, kun kalastaja päästi yksi kerrallaan pienimmät ravut hellästi takaisin mereen.
Pitää odottaa, että ne kasvavat aikuisiksi, hän sanoi.
Jokaiselle merieläimelle on oma kokonsa, jolloin niitä saa pyytää, ja aikansa, jolloin ei saa.
Pienimmät päästetään takaisin, jotta ne saavat kasvaa meressä isoiksi.
Näin meressä riittää aina pikkuystäviä. Hihhei, alanpa jo ymmärtää meren sääntöjä!
Ojensin kättäni — ja silloin „Älä!"
Sitten kallionkolosta pujahti esiin pieni mustekala.
Sen siniset renkaat hohtivat niin kauniisti.
„Vau, miten suloinen~ Saanko koskettaa vain kerran?"
Ojensin kättäni edes huomaamatta.
„Älä koske!"
Joku pysäytti käteni viime hetkellä.
Tällä sinirengasmustekalalla on kauniit kuviot, mutta sen kehossa on hyvin voimakas aine.
